|

Ajankohtaiset tapahtumat
Helsingin Kannelkuoro 30 vuotisjuhlakonsertissa 16.4.2011, Helsingin konservatoriossa. (Kuvannut Enno Mäemets) Klikkaa kuvaa suurentaaksesi. | Helsingin Kannelkuoro on vuonna 1981 perustettu sekakuoro. Tänä vuonna (2011) kuoro täyttää siis 30 vuotta. Siinä on kirjoilla noin 80 laulajaa. Sekakuoron jäsenistö koostuu seniorilaulajista, joista suuri osa on toiminut pitkään kuoroissa Suur-Helsingin alueella ja jotka aktiiviuransa jälkeen haluavat jatkaa laulamista ikätovereidensa parissa. Seniorikuorolaisia yhdistävät samat arvot kuin kaikkia kuorolaisia kautta aikojen: laulajaveljeys ja -sisaruus, kuorohenki ja yhteenkuuluvuus. Kuoromme toimintaa leimaa viihtyisyys ja lämmin yhteishenki. Kuoro harjoittelee tiistaisin Munkkiniemen palvelukeskuksessa, Laajalahdentie 30 klo 10.15-12.45. Laulunjohtaja on Lenne Mitt ja kuoron puheenjohtaja Kimmo Hissa. Esiintymiset, ohjelmisto, harjoitteluKuoro valmistaa kaksi konserttia vuosittain, joulun aikaan ja keväällä. Lisäksi esiinnytään erilaisissa tilaisuuksissa, kirkoissa, palvelukeskuksissa ja laitoksissa, toisinaan pienemmällä kokoonpanolla. Kuoron traditionaaliseen kevätretkeen on myös yhdistetty pienimuotoisia konsertteja. Kannelkuoron ohjelmisto on kiinnostava ja monipuolinen: koti- ja ulkomaisista kuoromusiikin klassikoista kansanlauluihin ja kirkkomusiikista viihdemusiikin helmiin. Pyrkimyksemme on ylläpitää eri tilaisuuksiin soveltuvaa ohjelmistoa ja jatkuvasti myös uudistua. Uudet haasteet virkistävät, ja harjoittelu saa välillä olla vaativaakin. Kuorolle annetaan myös opetusta äänenmuodostuksessa. On erittäin palkitsevaa, kun tasapainoinen sointi löytyy ja yhteiset tavoitteet saavutetaan. Kuoroyhteisömme ilmapiiri on iloinen ja viihtyisä. Harjoitustauolla kuoro nauttii kahvihetkestä ja seurustelusta. Piristämme itseämme aika ajoin järjestettävillä yhteisillä retkillä ja karonkoilla. Kuoro ylläpitää toimintaansa pienehköllä jäsenmaksulla. Helsingin Kannelkuoro kuuluu musiikkijärjestönä Suomen Laulajien ja Soittajien Liiton SULASOLin Helsingin piiriin Valikon "Kuorosta"-valinnalla saat tarkempaa tietoa kuoron nimestä, historiasta, johtajista, tulevaisuudennäkymistä. |